PRESIDENTTIPELI

Presidenttipeli on käynnissä, erityisesti kristittyjen nimeä kutsuvien joukossa. Taistellaan kuka olisi uskovaisin presidentti maallemme. Ovat sokeita sokeiden taluttajia, koska eivät ymmärrä, että presidentin viranhoidossa ei ole tärkeintä mihin herätyskuppikuntaan kuulut vaan johtajuudesta suurella sydämellä. Olkoon vaikka kuinka uskovainen, ellei ole koeteltu kuten Mooses, ei voi tätä maata johtaa. Tarvitaan laaja-alainen poliittinen ja poikkitieteellinen kokemus eri asioiden hoidosta myös viranomaispuolella

 

Unohdamme, että Jumala asetti meidät esirukoilijan virkaan maamme päättäjien ja viranhaltijoiden puolesta. Ei pelaamaan presidenttipeliä.

 

laitan profetian joka on vuodelta 2009, olen itse sen taltioinut mp3 soittimeen ja kaikki on edelleenkin tallessa.

 

Suomen hallituksessa paljastuu asioita, jotka aiheuttavat suuren hämmingin maassa. Kaksi miesministeriä ja yksi naisministeri ovat tehneet salaisen sopimuksen ja tuo sopimus aikaansaa maahan jopa mielenosoituksia ja levottomuutta. Maahan julistetaan poikkeustila. Myöhemmin torstaina tähän samaan asiaan saatiin lisää selvennystä. Nuo ministerit ovat saaneet ja tehneet päätöksen pimeyden aikaansaamana ja pimeyden henki on vaikuttanut asiaan. Lisäksi Suomen hallituksessa tapahtuvaan sekaannukseen ja hämminkiin tuli lisää valaistusta. Sopimus jonka kaksi miesministeriä ja yksi naisministeri ovat tehneet, päätöksen alkulähde on pimeydestä ja syvyydestä. Tulee suuri hämminki Suomeen. Päättäjät antavat ristiriitaisia määräyksiä ja ohjeita ja välillä ei tiedetä kuka maata johtaa. Tänään tuleva määräys kumotaan huomenna ja maassa on poikkeustila.

 

juuri äsken veli jonka näyt ovat toteutuneen monesti tarkoin ja hänellä on samankaltainen tiedonsana kuin Paavo Järvisellä kertoi näin.

 

Minä näin pari päivää sitten erittäin vakavan näyn suomen asioista. Herra vei katsomaan valtiollisia asioita, työmarkkinajärjestön tiloja, ym. ja sanoi-valheellisuutta on paljon ja ruoska tulee

 

Minulle näytettiin aivan kuin televisiosta Suomen Pankin kultaholveja, Oikeusministeriötä, työmarkkinajärjestön tiloja, suurkirkkoa ja Eduskuntaa

valheellisuutta on. Ruoskan jälkeen näin valtiollisia hautajaisia ja koskee koko maata, Koin että vois tulla kulkutautia tai jotain. Oli pelottava näky

 

Maahan tulee vakava kriisi vaalien jälkeen. Jumala on alkanut paljastamaan vääryyden näiden toimijoiden sisällä. Paljastukset johtavat kansan vihaan ja kaaokseen.

 

Tarvitsemme tällöin maahamme Presidentin joka on kansan valitsema, luotettava ja hänellä on arvovaltaa nostaa ja oikaista maamme tila uuteen puhtauteen.

 

Tämä henkilö on Sauli Niinistö. Hän ei ole Mooses, eikä tarvitsekaan, mutta hänellä on riittävä kokemus ja Suomalainen sydän.


Katsokaan hänen viimeaikaisia viestejään meille kansalaisille, rehellisyys maan perii.

https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/kotimaa/presidentti-otti-kantaa-ksmln-haastattelussa-piispan-ep%C3%A4iltyihin-rahasotkuihin-koskaan-ei-saisi-haksahtua/ar-AAuDRuj?li=BBr5KbI

 

 

Laittakaa jakoon jokaiselle seinälle, nyt on yhtenäisyyden aika, kokoamme suomen pirstaleista Jumalle kunniaa tuottavaksi kansaksi.